Vanhemmat istuvat vastasyntyneen vauvansa kanssa sängyssä.

Vastasyntyneen kuvaus

Ensimmäinen aika vastasyntyneen kanssa on erityinen monella tavalla. Päivät sulautuvat toisiinsa, tutustutte toisiinne ja kaikki on uutta tavalla, jota on myöhemmin vaikea kuvailla.

Juuri siinä hetkessä, kaiken rauhallisen ja samalla mullistavan keskellä, tulen mukaan auttamaan teitä ikuistamaan sen, mikä muuten on niin helppo unohtaa. Ne pienet yksityiskohdat, jotka tuntuvat silloin itsestäänselviltä, mutta muuttuvat nopeasti ja voivat olla myöhemmin vaikeita muistaa. Vastasyntynyt muuttuu nopeasti, erityisesti ensimmäisten viikkojen aikana. Ikuistamme teidät ja vauvanne yhdessä teidän kotonanne.

TIETOA VASTASYNTYNEEN KUVAAJASTA

Vastasyntyneiden kuvaajana tulen luoksenne kotiin kuvaamaan vauvaanne. Minulle on tärkeää, että kuvaus tuntuu rennolta ja turvalliselta. Kuvaan vauvaa, mutta myös teitä perheenä. Miten pidätte toisianne lähellä, miten katsotte vauvaanne, miten uusi arki on vasta alkanut.

Koko kuvauksen ajan ohjaan teitä. Näytän, missä valo on kaunein, mitä voitte tehdä ja miten voitte pitää vauvaa. Haluan, että kuvaus tuntuu enemmän yhteiseltä hetkeltä kuin kuvattavana olemiselta, se on rauhallinen ja lempeä hetki.

Lähikuvia vauvasta ja vauva vanhempien sylissä.
Vanhemmat istuvat sängyssä ja katsovat vastasyntynytta vauvaa.

Erikan ammattitaito ja lämmin tapa kohdata tekivät kuvauksesta rennon ja miellyttävän kokemuksen, joka eteni täysin vauvan rytmin mukaan.

Haluamme kiittää Erikaa hänen kärsivällisyydestään sekä lämpimästä ja välittävästä tavastaan, joka teki kuvaushetkestä meille kaikille kauniin kokemuksen.

Erityistä Erikassa on myös se, että kuvaus tapahtuu asiakkaan kotona, mikä teki koko kokemuksesta meille stressittömän.

Valmiit kuvat ovat meille monella tavalla kauniita muistoja uudesta perheestämme, ja tuntuu erityisen hyvältä, että myös kotimme näkyy kuvissa.”

  • Paula, Mathias ja Aaro

Milloin vastasyntyneen kuvaus kannattaa varata?

Suosittelen varaamaan vastasyntyneen kuvauksen jo raskauden aikana, jotta saatte varmasti ajan. Varaamme alustavan ajankohdan lasketun ajan mukaan, ja jos vauva syntyy aiemmin tai myöhemmin, olen joustava ja siirrämme aikaa tarvittaessa.

Kuvaus toteutetaan yleensä, kun vauva on 4–10 päivän ikäinen, jolloin he nukkuvat vielä suurimman osan ajasta.

Äiti istuu ja pitää vauva sylissä kun isä pussaa äitiä.

Miten kuvaus etenee?

Kuvaus tapahtuu yleensä teidän kotonanne, jotta teidän ei tarvitse lähteä minnekään vastasyntyneen kanssa. Teidän ei tarvitse myöskään valmistella mitään erityistä. Autan teitä löytämään kodistanne paikan, jossa on kaunis valo, ja tuon mukanani vilttejä ja rekvisiittaa, jos haluatte käyttää niitä.

Kuvauksen aikana etenemme vauvan tarpeiden mukaan. Jos hän tarvitsee ruokaa, vaipanvaihtoa tai läheisyyttä, pysähdymme siihen. Ei ole kiirettä eikä mitään, mikä pitäisi tehdä tietyllä tavalla. Kuvaus voi kestää jopa 3 tuntia, jotta aikaa jää tauoille ja kaikki saa edetä rauhassa.

Saatte pitää vauvaa sylissä, istua lähekkäin ja vain olla yhdessä. Annan teille pieniä ohjeita ja ideoita, mutta suurin osa hetkistä syntyy luonnollisesti. Vauvasta otetaan kauniita kuvia esimerkiksi sängyllä, sohvalla tai pehmeän peiton päällä.

Vanhemmat pitää vauva sylissä.

Vapaita aikoja newbornkuvaukseen:

Heinäkuu: 1 aikaa

Elokuu: 3 aikaa

Syyskuu: 4 aikaa

Lokakuu: 4 aikaa

Päivitetty: 30.6.2026

Vastasyntynyt vauva on sylissä ja isosisko katsoo kameraan.
Kolme eri kuvaa nukkuvasta vauvasta kotona.
Vastasyntynyt vauva nukkuu viltillä.

”Kokemus oli jälleen rauhallinen ja aivan ihana. Koko kuvaus eteni täysin vauvan tahdissa. Kiirettä ei ollut lainkaan, ja saimme tehdä kaiken rauhassa alusta loppuun.

Oli myös ihanan helppoa, että kuvaus järjestettiin kotona. Meidän ei tarvinnut lähteä vastasyntyneen kanssa minnekään pian synnytyksen jälkeen.

Erityiskiitos vielä rekvisiitasta. Kaikki, mitä valitsimme, oli kaunista ja käsintehtyä. Kuvat onnistuivat jälleen upeasti. Lämmin kiitos!”

  • Lotta, Roni ja lapset
Vauva makaa kotona sohvalla ja vanhempien sylissä.

Vastasyntyneen kuvauksen hinta

Kuvaukseen sisältyy:

  • Joustava varaus lasketun ajan mukaan
  • Vilttejä ja rekvisiittaa lainaksi
  • Rauhallinen kuvaus teidän kotonanne, kesto jopa 3 h
  • Viisi korkearesoluutioista kuvaa (sekä tulostulseen että nettiin)
  • A4-kokoinen fine art -laatuinen tulostus
  • Suosikkikuvienne valinta verkkogalleriassa
  • Mahdollisuus ostaa lisäkuvia

Hinta: 390 €

Vastasyntyneet vauvat vanhempien sylissä.

Varaa newbornkuvaus